Asfalttikallio on tien päällä myös Keski-Suomessa

Ely-työ VT3 kahdella kaistalla yhtä aikaa

Asfalttikallio on tien päällä myös Keski-Suomessa

Asfalttikallio avaa uuden toimipisteen Muuramen Punakankaalle. Uuden asfalttiaseman myötä yritys voi entistä paremmin palvella asiakkaitaan koko Keski-Suomessa.

“Vuosien varrella kysyntä Keski-Suomessa on ollut jatkuvaa”, kertoo Asfalttikallion Länsi-Suomen aluejohtaja Pekka Hujanen. “Nyt pystymme vastaamaan alueen tarpeisiin tehokkaammin, laajemmin ja kilpailukykyisemmin.”

Asfalttia kaikille teille ja erityiskohteisiin

Keski-Suomen asfalttiasemalla tuotetaan kuumaa asfalttimassaa päällystystöitä varten. Toimipisteelle aukeaa myös asfalttipalojen vastaanotto, jonka ansiosta valmistuksessa voidaan hyödyntää myös korkeamman kierrätysasteen massaa. Muuramesta toimitetaan paikallisille asfalttityömaille kaikkia Asfalttikallion valikoimassa olevia tuotteita perusasfalteista 24/7-erikoisasfaltteihin, joita voidaan käyttää esimerkiksi kiertoliittymissä, vilkkaan liikenteen logistiikkakeskuksissa sekä esimerkiksi tunneleissa tai parkkihalleissa.

Tien päällä Keski-Suomessa elokuusta lähtien

Muuramen aseman lopullinen henkilöstö- ja kalustomäärä riippuu kysynnästä. Hujasen mukaan tilauksia on jo tullut, ja lisää yhteydenottoja tulee Keski-Suomen aluepäällikölle Kari Kärkkäiselle jatkuvasti. 

“Tiimejä on jo kiinnitetty projekteihin, ja lisäresursseja riittää kyllä sitä mukaa, kun tilauksia tulee lisää. Vihreä kalustomme on tien päällä Keski-Suomessa elokuusta lähtien, ja yleensä parasta mainosta on se kun kalusto on liikenteessä”, Hujanen kertoo.

Vahva suomalainen

Vuonna 2012 perustettu Asfalttikallio Oy on sataprosenttisesti suomalainen yritys, joka keskittyy laadukkaiden ja ympäristöystävällisempien asfalttituotteiden tarjoamiseen ja kehittämiseen. Moderni kalusto, pitkä kokemus sekä monipuolinen tuotevalikoima ovat yksityisten, kunnallisten sekä valtiollisten asiakkaiden saatavilla ympäri Suomen.